Siirry suoraan sisältöön

Määräaikaisille opettajille ja avustajille kesäkeskeytyksen ja -loman ajalta palkka

Koulun henkilöstön terveydeksi ja hyvinvoinniksi!
Heinäkuun viimeisenä lauantaina itse keitettyä marjamehua ystävän pihalta kerätyistä puutarhamarjoista

“Hei Marita! Minulla on nyt se tilanne, josta oot puhunut. Määräaikaisuuteni päättyi 4.6 ja uusi määräaikaisuus alkaa elokuussa.”

“Hei Marita. Tärkeällä asialla olet. Minä olin viranhaltijana Vantaalla 2011-2021 ja päätoiminen tuntiopettaja 1.9.2021-4.6.2022. Yli kymmenen virkavuoden jälkeen en siis saanut yhtäjaksoisesta työstä kesäajan palkkaa. Sain myös maaliskuussa 100 € palkkion Eazybreakiin, jota en ehtinyt käyttää, kun kun Vantaa lakkautti Eazybreak-tilini. Voit vain kuvitella mitkä fiilikset.”

Voin kuvitella! …ja näitä viestejä on riittänyt. Kun itse tulin Jyväskylästä, vakituisesta opettajan toimesta Vantaalle töihin vuonna 2015 ja reiluna työntekijänä irtisanoin itseni ja tein näin tilaa uusille opettajille Jyväskylässä, minulle alettiin maksaa palkkaa täällä Vantaalla elokuun puolenvälin tienoilta, Veso-päivistä alkaen. Ei elokuun alusta, niinkuin esimerkiksi Jyväskylässä oli tapana. Säästettiin opetushenkilökunnan hyvinvoinnista ja toimeentulosta.

Olemme Liike Nyt Vantaan valtuustoryhmän kanssa tehneet valtuustoaloitteen asiaan liittyen. Se sai juhannuksen alla pidetyssä viimeisessa kaupunkivaltuuston kokouksessa hyvän kannatuksen. Kiitos siitä politikoille yli puoluerajojen!

Näinhän se on! Koko lukuvuoden työt tehneille määräaikaisille opettajille on maksettava jatkossa palkka myös kesäkeskeytyksen ajalta, vaikka viranhaltija palaisikin töihin. Tämän saman käytännön tulee ulottua myös muuhun koulun henkilökuntaan, kuten koulunkäyntiavustajiin.

Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisenasteen koulutuksessa työskentelee joka vuosi viransijaisia, jotka on palkattu päiväkoteihin ja kouluihin töihin koko lukuvuodeksi, mutta jotka eivät saa kesäkeskeytyksen ajalta palkkaa. Olen yrittänyt selvittää näiden työntekijöiden tarkkaa lukumäärää, mutta viesteistäni ja pyynnöistäni huolimatta, en ole saanut tähän tarkentavaa tietoa. Määräaikaisten opettajien kesälomista on käyty vilkasta keskustelua myös valtakunnallisesti. Toivomme, että täällä Vantaalla voimme löytää asiaan ratkaisuja myös kuntatasolla.

Määräaikaisten opettajien ja avustajien kesän palkattomuutta perustellaan usein sillä, että kaupunki voi palkata sijaisen enintään viranhaltijan poissaoloajaksi. Esimerkiksi OAJ:n mukaan tämä lain tulkinta on virheellinen ja kunta voi halutessaan maksaa palkkaa viranhaltijan lisäksi myös sijaiselle.

Hyvien työantajakäytäntöjen edistäminen on vahva viesti kaupungin opetus- ja kasvatusalan työntekijöille. Tämä helpottaa pätevien ammattilaisten rekrytoinnissa ja on myös kaikin tavoin reilua. Tämä lisää Vantaan vetovoimaa ja häivyttää mainehaittaa, josta Vantaa sai kevään lakon aikana tuntuvan kolauksen.

Ylläolevaan perustuen joukkovoimin esitämme siis, että koko lukuvuoden työt tehneille määräaikaisille opettajille ja muulle tärkeälle koulutyötä tukevalle henkilökunnalle tulee maksaa palkka myös kesäkeskeytyksen ajalta, vaikka viranhaltija palaisikin töihin. Tämä tieto nostattaisi varmasti motivaatiota nyt loppukesästä koulujen aloitellessa taas uutta lukukautta, ja suunnatessa jälleen kerran kohti tulevaisuutta.