Siirry suoraan sisältöön

”Pitäisihän sinun jo…!”

“Pitäisihän sinun jo tuossa iässä pystyä!” Tällaista rikkovaa ja itsetuntoa nakertavaa puhetta joutuu turhankin moni nepsy-lapsi kuulemaan, jollei hänen haasteitaan tunnisteta ja häntä pystytä auttamaan. Hänen uuvahtaneet vanhempansa painivat epäonnistumisen kanssa ja etsivät epätoivoisesti “hukassa olevaa vanhemmuuttaan”. Niinhän he usein kuulevat sanottavan.

Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat erilaisesta aivotoiminnasta. Neuropsykiatrisia vaikeuksia ovat esimerkiksi ADHD, Aspergerin oireyhtymä ja muut autismin kirjon häiriöt, kehityksellinen kielihäiriö sekä Touretten oireyhtymä. Nepsydiagnoosien määrä on voimakkaassa kasvussa, ja toisaalta monet nepsyistä jäävät ilman diagnoosia.

Vanhempien ja perheen oikeus saada asianmukaista tukea on yksi tärkeimpiä lapsen oikeuksia. Oikeus on kirjattu niin YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen kuin Suomen perustuslakiin. Nepsy-lasten ja heidän perheidensä arjessa tämä oikeus ei tällä hetkellä toteudu riittävällä tavalla. Some-maailman vertaistukiryhmät ovat pullollaan tarinoita tyhjyyteen katoavista hoitopoluista ja väärinymmärretyksi tulemisista.

Nepsyjen haasteet ovat ulkopuolisille näkymättömiä ja niitä vähätellään. Valitettavasti jopa koulun henkilökunnalla ei aina ole riittävää tietoa ja taitoa toimia nepsy-lasten kanssa. Usein näyttää, etteivät nepsy-asiat kuulu kenellekään ja nepsy-lasten perheet jäävät vammais- ja mielenterveyspalveluiden jalkoihin ja heistä tulee väliinputoajia.

Hoitamattomuudella on hintansa. Nuoren syrjäytyminen maksaa laskutavasta riippuen 300 000 e – 1 milj. e. Lisäksi perheen uupuneille vanhemmille aiheutuu työstä poissaoloja ja mahdollisesti jopa työkyvyttömyyttä. Perheen menetetyillä tuloilla ja siitä johtuvilla menetetyillä verotuloilla on myös arvonsa. 

Ratkaisu monen nepsy-lapsen arkeen olisi riittävän pieni luokkakoko, strukturoidut ja mahdollisesti lyhennetyt koulupäivät, ehkä osittainen etäopetus ja ainakin riittävästi ohjaavia ja oppimista tukevia aikuisia. Inkluusio on oppimisen ja osallistumisen esteiden poistamista. Se toimisi, jos resurssit riittäisivät sen toteuttamiseen. Tosiasia on myös, että monet ammatti-ihmiset tarvitsevat lisäkoulutusta nepsy-asioihin. Jo opettajakoulutuksessa tulisi tarjota enemmän perehdyttämistä näihin asioihin. Vahvuuksien tunnistaminen auttavat nepsy-lapsiakin. Keneltäpä hyvän huomaaminen olisi pois?

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.